Afrodisiakit eli lemmenrohdot

Afrodisiaksi voidaan lukea mikä tahansa aisteja stimuloiva ärsyke, joka herättää ihmisessä romanttisen mielialan ja seksuaalisia haluja. Tässä osiossa esitellään lähinnä tiettyjä afrodisiakkeina toimivia kasveja, joita on käytetty kautta historian tietyissä kulttuureissa ja joiden seksuaalista halukkuutta lisäävät vaikutukset on myös tietyiltä osin tieteellisesti todennettu.

Tantrisen näkemyksen mukaan mitä tahansa energiaa voidaan hyödyntää henkisessä kasvussa alkemistisen periaatteen mukaisesti. Useimpien afrodisiakkien lisätessä vitaalisuutta ja seksuaalienergiaa nämä primäärienergiat voidaan edelleen transmutoida ja sublimoida kehossa esimerkiksi rakkaudeksi, korkeammaksi tietoisuudeksi ja yleviksi henkisiksi pyrkimyksiksi. Vitaalisuus ja viriiliys ovat jo itsessään tärkeitä edellytyksiä onnistuneelle tantriselle rakastelulle, joka voi kestää parhaimmillaan tunteja. Seksuaalisen voiman lisäksi eräät afrodisiakit resonoivat suoraan tiettyjen ylevien romanttisten ja sydämen tasolla olevien energioiden kanssa avaten rakastajien olemusta monilla tasoilla puhumattakaan lukuisista suotuisista terveysvaikutuksista niin psyykkisellä kuin fyysisellä tasolla.

On syytä muistaa, että vaikutukset ovat hyvin yksilöllisiä eivätkä toimi samoin kaikilla. On siten tärkeää löytää juuri se afrodisiakki, joka tukee sitä puolta mikä ei välttämättä vielä ole harmoniassa ja tasapainossa yksilön kokonaisrakenteessa. Kaikkein tärkein afrodisiakki on kuitenkin se, mitä on ns. ”korvien välissä”, eli huolehtia omasta hyvinvoinnista kaikilla tasoilla. Mikäli olemus on monilta osin epätasapainossa, ei mikään ihmepilleri itsessään takaa lemmenelämän kukoistamista.

Afrodisiakin oikeanlainen valmistelu on erittäin tärkeää, mikäli se hankitaan tuoreena tai raakamateriaalina. Hienovaraisten vaikutusten lisäämiseksi kasvit voidaan siunata ja pyhittää tiettyä tarkoitusta varten ennen rakastelun alkua. Kun kasvia käytetään jauheena, se kannattaa laittaa aluksi kielen alle vähintään kymmeneksi minuutiksi ja meditoida samalla sen ominaisuuksia vaikutusten maksimoimiseksi. Kielen alla sijaitsee tiettyjä energiakeskuksia, jotka vaikuttavat erityisesti hienovaraisten vaikutusten imeytymisessä. Sen jälkeen loput voidaan niellä veden kera.

Afrodisiakkien käytössä on syytä noudattaa kohtuutta, jolloin ne toimivat suotuisasti ja ovat turvallisia. Useimpien kohdalla liiallinen annostelu ja pitkään jatkunut käyttö voi tuottaa sarjan ei-toivottuja sivuvaikutuksia. Sen vuoksi on syytä ottaa etukäteen selville suositeltu annos ja käytön kesto. Joillakin afrodisiakeilla voi olla yhteisvaikutuksia lääkkeiden kanssa. Joitakin afrodisiakkeja ei suositella lainkaan käytettäväksi tiettyjen terveydellisten ongelmien vallitessa.

 

Mitä kamasutra sanoo lemmenyrteistä:

”Taikoja kauneuden ja potenssin
lisäämiseksi ja naisten tyydyttämiseksi
löydät Atharvavedasta ja tantroista (pyhät kirjat)
mutta neuvottele ensin brahminin (viisaan, oppineen) kanssa
joka tuntee vedat ja taikatekstit”

”Älä käytä ohjeita, jotka vahingoittavat
ruumistasi tai vaativat tappamaan eläimen tai linnun
äläkä epäpuhtaita tai inhottavia aineksia
Valitse vain sellaisia reseptejä
joita brahminit ja ystäväsi suosittelevat”

Potenssin kohentaminen

”Kurpitsansiemenet jauhettuina mantelien
ja sokeriruo’on juurien
tai suopayrtin ja bambusäleiden kanssa
ja sekoitettuna hunajamaitoon
vaikuttavat yhtä kiihottavasti”

”Viisaiden mukaan vehnäkakut
joissa on hunajaa ja sokeria
ja joiden päälle on siroteltu
hienonnettuja suopayrtin ja kurpitsan siemeniä
antavat miehelle voimaa tuhatta naista varten”

”Yksi varpusenmunan keltuainen
sekoitettuna kermalla,
metsähunajalla ja gheellä (kirkastettu voi) saostettuun
riisivanukkaaseen
vaikuttaa samalla tavoin voimistavasti”

”Jos sekoitat kaksi unssia gheetä,
hunajaa, sokeria ja mahvan (mowranvoipuu) kukkia,
neljännesunssin lakritsijuurta
ja litran maitoa
niin olet tehnyt yogien juoman.”

 

Afrodisiakkeina toimivia kasveja

 

Ashwagandha (Withania somnifera)

Ashwagandhan juuri on keskeinen yrtti Ayurvedassa, jota on määrätty monenlaisiin tarkoituksiin yli 4000 vuoden ajan. Se viihtyy luontaisena karuissa olosuhteissa Intiassa, Sri Lankassa, Bangladeshissa ja Pakistanissa.

Joidenkin tutkimusten mukaan ashwagandhan seksuaalista halukkuutta lisäävä vaikutus perustuisi typpioksidin verisuonia laajentaviin vaikutuksiin, mikä aiheuttaa sukupuolielinten paisumista. Sen on myös osoitettu parantavan sperman laatua.

Ayurvedan mukaan ashwagandha lisää spermantuotantoa, lisää seksuaalista halukkuutta ja parantaa impotenssia. Se vähentää ahdistuneisuutta ja stressiä sekä rauhoittaa mieltä ja kohentaa mielialaa, jotka jo itsessään ovat tärkeitä edellytyksiä onnistuneelle rakastelulle. Adaptogeenina ashwagandha kohentaa vitaliteettia ja staminaa, lisää kestävyyttä ja vahvistaa kehoa.

 

Ginseng (Panax ginseng)

Ginseng on macan tavoin tunnettu suorituskyvyn ja libidon lisääjä. Kasvin botaaninen sana panax viittaa kreikkalaiseen Panacea jumalaan, joka kykeni parantamaan kaikenlaisia sairauksia. Ginsengin alkuperä on Kiinassa ja Koreassa, joissa sitä on käytetty ainakin yli 4000 vuoden aikana monenlaisiin lääkinnällisiin ja terapeuttisiin tarkoituksiin.

Afrodisiakkina Ginseng auttaa miehillä voimistamaan erektiota ja pidentämään sen kestoa vaikuttamalla suoraan keskushermostoon ja sukuelimiin. Sen sisältämä typpioksidi laajentaa verisuonia, jolloin sukupuolielimet paisuvat ja stimuloituvat herkemmin. Ginseng vaikuttaa sukupuoliviettiin suotuisasti sekä naisilla että miehillä.

Koska gingsengillä on hyvin vahvistava (tonic) vaikutus, sen käytön tulee olla kohtuullista ja yhtäjaksoista käyttöä korkeintaan parin kuukauden ajan.

 

Jasmiini (Jasminum Officinale)

Jasmiini on korkeintaan viisimetriseksi kasvava puu, jota esiintyy luonnonvaraisena Himalajalla, Pohjois-Iranissa, Afganistanissa ja Kaukasuksella. Sillä on makea, eksoottinen ja kukkaisa tuoksu. Se on tunnettu monissa kulttuureissa rakkautta tuovana kasvina ja lemmenjuomien osana. Esimerkiksi Intiassa sitä on käytetty Vishnun palvonnassa. Naisilla se on ollut suosittu parfyymi herättämään miesten kiinnostusta. Rohtona Jasmiinilla on lukuisia suotuisia terveysvaikutuksia sen rentouttavan ja rauhoittavan vaikutuksen ansiosta. Ayurvedassa sitä on käytetty hoitamaan muun muassa kuumetta, masennusta, impotenssia ja frigiditeettiä.

 

Kaakao (Theobroma cacoa)

Muinaisissa Keski-Amerikan intiaanikulttuureissa kaakaota pidettiin jumalallisena ruokana, mihin sen latinankielinen nimikin viittaa, sen afrodisiaalisten ominaisuuksien vuoksi. Esimerkiksi atsteekkien keisarin Montezuma Toisen sanottiin juoneen 50 maljaa kaakaota päivittäin kyetäkseen rakastelemaan haaremiensa naisten kanssa.

Kaakao ei varsinaisesti lisää seksuaalista halukkuutta, vaan sillä on enemmänkin sensuaalisuutta, romanttista puolta ja läheisyyttä lisäävä sekä sydäntä avaavia ominaisuuksia. Naiset vaikuttavat olevan miehiä herkempiä kaakaon suotuisille vaikutuksille.

 

Kardemumma (Elettaria cardamomum)

Kardemumma on eteläisestä Intiasta peräisin oleva kasvi, joka tuotiin Eurooppaan mausteisen makunsa ja antitoksisten ominaisuuksiensa vuoksi. Länsimaissa kardemummaa käytetään mm. kahvin maustamiseen, sillä neutralisoi tietyssä määrin kofeiinin haitallisia vaikutuksia. Arabit kutsuivat sitä ”rakkauden siemeneksi”. Kardemumma onkin arvostettu afrodisiakki, joka seksuaalisen halun lisäksi herättää tunteen ”palavasta rakkaudesta”.   Yksinkertainen mutta tehokas apu fyysiseen tai hermostolliseen väsymykseen tai seksuaalisen halun puutteeseen saadaan sekoittamalla ripaus jauhettua kardemummaa tuoreen munankeltuaisen ja hunajan kanssa. Herkullinen ja ravitseva jälkiruoka puolestaan on täysjyväriisi maidon ja hunajan kanssa nautittuna, kardemummalla, korianterilla, inkiväärillä ja sahramilla maustettuna. Kardemumma antaa myös hienostuneen maun kakkuihin ja muihin leivonnaisiin.

 

Maca (Lepidium meyenii)

Maca on monivuotinen kasvi, joka kasvaa korkeilla Andeilla hyvin ankarissa olosuhteissa missä vain harvat kasvit selviävät. Muinaisten inkojen sanotaan käyttäneen tätä juurta fyysisen voiman lisäämiseen ennen taisteluun lähtöä.  Soturien kuitenkin kiellettiin jatkamasta sen käyttöä valloituksen päätyttyä suojellakseen vierasheimojen naisia kohottuneen libidon vuoksi.

Andien paimenet söivät tätä lihaisaa juurta (inkiväärin tapainen) vihanneksena ja ruokkivat sitä karjalleen. He huomasivat että yrtti paransi karjan terveyttä ja lisäsi niiden hedelmällisyyttä. Tämän havainnon vahvisti vuosisatoja myöhemmin tehdyt tutkimukset, jotka osoittivat macan tehostavan karjan spermantuotantoa.

Joidenkin tutkimusten mukaan maca ei varsinaisesti lisää sukupuolihormonien tuotantoa, mutta siittiöiden määrää kylläkin. Lisäksi se parantaa seksuaalista halukkuutta ja yleistä suorituskykyä. Erään tutkimuksen mukaan maca kohensi vaihdevuosia läpikäyvien naisten mielialaa.

 

Muira puama (Ptychopetalum olacoides)

Muira puama on pieni puu, jota esiintyy Amatsonian sademetsissä Brasiliassa. Muira puama saatetaan sekoittaa vastaavanlaiseen kasviin Liriosma ovata, jota myös myydään muira puamana, mutta nämä ovat kuitenkin kaksi eri lajia.

Amatsonian heimot ovat perinteisesti käyttäneet Muira Puaman kuorta ja juurta afrodisiakkina sekä lukuisten terveysvaikutusten vuoksi, mm. lievittämään kipua, reumatismiin, hermostollisiin ongelmiin, rauhoittamaan, poistamaan ahdistusta ja väsymystä sekä sydän- ja vatsavaivoihin.

Muira Puamaa on tutkittu farmakologiassa ja lääketieteessä. Tutkimukset ovat todenneet sen lisäävän libidoa ja seksuaalista kiihottuneisuutta. Kasvin osia on käytetty laajalti lääkkeenä impotenssiin. Sivuvaikutuksia on vähän tai ei ollenkaan, mm. unettomuutta saattaa joillakin esiintyä.

Muira Puaman suotuisat vaikutukset kasvavat ja tehostuvat käytön myötä. Alussa sen vaikutus voi olla lievempi. Tinktuuran tai kuuman juoman kuten teen arvellaan olevan jauhetta tehokkaampi, koska siinä vapautuu hyödyllisiä ainesosia, jotka eivät muuten imeytyisi.

 

Ruusut (Rosaceae)

Ruusu on yksi klassisimpia afrodisiakkeja liittyen rakkauteen, romanssiin ja anteeksiantoon ollen yleinen lähes kaikissa muinaisissa kulttuureissa. Kreikkalaisessa mytologiassa ruusun sanotaan olevan peräisin rakkauden jumalattaren Afroditen verestä. Hindulaisuudessa sitä pidetään Herra Krisnan suosikkikukkana. Ayurvedassa sillä on keskeinen rooli lukuisine terveysvaikutuksineen. Naisilla sitä on käytetty muun muassa gynekologisten ongelmien, masennuksen ja hedelmällisyyden hoitoon.

Ruusu toimii afrodisiakkina kaikilla aistien tasoilla; tuoksuna, teenä, jauheena, visuaalisena ja kosketuksellisena elämyksenä. Se on voimakkaasti yhteydessä sydänchakraan ja pyyteettömään rakkauteen. Sitä käytetään apuna meditaatiossa sekä rakkautta lisäävissä rituaaleissa.

 

Shatavari (Asparagus racemosus)

Shatavaria pidetään Ayurvedassa yhtenä tärkeimmistä naisille suunnatuista yrteistä, jota on käytetty Intiassa tuhansien vuosien ajan. Nimi tarkoittaa ”hän jolla on 100 miestä”.  Tällä parsansukuun kuuluvalla kasvilla on eheyttäviä ja parantavia vaikutuksia naisen lisääntymis- ja sukuelimiin tasapainottaen myös hormonituotantoa. Yrtti lievittää vaihdevuosien ongelmia ja raskaudenaikaisia kipuja, lisää hedelmällisyyttä sekä voi vähentää kuukautisvuotoja. Se voimistaa seksuaaliviettiä. Mieltä tasapainottavien vaikutusten ohella Shatavari auttaa syventämään myötätuntoa ja rakkautta.

Myös miesten on todettu hyötyvän tämän yrtin vaikutuksista muun muassa lisäämällä sperman määrää ja libidoa. Adaptogeenina se lisää energiaa ja vahvistaa immuniteettia.

 

Yohimbe (Pausinystalia yohimbe)

Yohimbe on Länsi- ja Kaakkois-Afrikassa kasvava ikivihreä puu, jonka kuorta käytetään lisäämään seksuaalista halukkuutta. Afrikassa Yohimbea on nautittu teenä vuosisatojen ajan. Muun muassa Bantuheimossa on käytetty sitä pitkissä parittelurituaaleissa.

Tieteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet Yohimben seksuaalielämää parantavat vaikutukset. Lisäämällä verenkiertoa sukuelimissä se parantaa miehillä potenssia ja naisilla herkkyyttä erogeenisilla alueilla eroottiseen stimulukseen.

Yohimbe on vaikutuksiltaan yksi voimakkaimmista afrodisiakeista, joten sen annostelussa on syytä noudattaa erityistä tarkkuutta ja kohtuutta. Tiettyjen terveydellisten ongelmien vallitessa sen käyttöä ei suositella lainkaan.

 

Lähteet:

http://www.unifra.br/pos/aafarm/downloads/_ginseng.pdfhttp://www.unifra....

http://flowingfree.org/how-to-use-herbal-aphrodisiacs/

http://www.psychologytoday.com/blog/all-about-sex/201104/is-maca-aphrodi...

http://altmedicine.about.com/od/herbsupplementguide/a/maca.htm

http://www.naturalchoices.co.nz/maca-testimonials.html

http://www.anniesremedy.com/herb_detail50.php

http://ayurvedicoils.com/tag/best-aphrodisiac

http://www.herbwisdom.com/herb-muira-puama.html

Piippo, Sinikka 2008. Kasvien Salaiset Voimat. Helmi Kustannus.